Kaivoin esiin vuosina 1999-2003 kirjoittamani ja toimittamani Opel Oy:n (General Motorsin) dealerlehdet. Viiden vuoden aikana kiertelin Opeleita myyvissä liikkeissä ympäri maata ja haastattelin kymmeniä ihmisiä. Kymmenen vuoden päästä niistä muistaa muutamat hyvin, joitain ei enää lainkaan. Mikähän logiikka siinäkin on..
Muistan hyvin esimerkiksi käynnin Imatran Autosalossa, koska siellä kuulin vitsin, jota siteerasin myöhemmin usein. Liikkeen myyjä ajatteli olla kohtelias uuden auton luovutustilaisuuteen saapuvalle asiakkaalle. "Kiva, otit äidinkin mukaan", hän sanoi miehelle. Ei siinä muuten mitään, mutta miehen seurassa ollut nainen ei ollut äiti, vaan vaimo! Tarkoitus oli hyvä, mutta toteutus ontui.
Toistakin Opel-liikkeessä kuulemaani tarinaa olen kertonut usein eteenpäin, koska se on hyvä ajankuva. Metroauto Viikin automyyjä Kim Ekholm kertoi nuorten menestyvien Omega-miesten uusavuttomuudesta. Kimin puhelin soi kotona aikaisin aamulla, ja soittaja oli asiakas, jonka auton takarengas oli tyhjentynyt ja hänellä oli kiire kokoukseen. Hän ei osannut ratkaista ongelmaa eikä halunnut liata vaatteitaan; hän oli pulassa.
Kim oli kymmenen minuutin kuluttua asiakkaan pihalla Espoossa ja vaihtoi renkaan. Sillä aikaa mies soitteli kännykällä työpuheluita. Kun rengas oli vaihdettu, mies haki sisältä valkoviinipullon, antoi sen Kimille ja kiitteli vuolaasti ongelman hoitamisesta. Miksi musta tuntuu, että tällaisille tyypeille ei pitäisi antaa kalliita työsuhdeautoja käyttöön... autoedun ehtona pitäisi olla viikon perehdytys rasvamontussa!
Valitettavasti vastenmieliset tyypit jäävät helposti mieleen. Jääköön nimi mainitsematta, mutta eräs myyntipäällikkö suhtautui autoliikkeeseen tuleviin ihmisiin näin: "Kun joku tulee ovesta sisään, käännän hänelle selkäni ja odotan pari minuuttia. Jos kaveri on oikeasti ostamassa jotain, hän ei ole kadonnut siihen mennessä kun käännyn häneen päin." Jotkut ovat lahjakkaita levittämään pahaa mieltä eteenpäin. Auttaakohan se pitämään omissa sisuksissa jylläävän mielipahan poissa?
Jotkut taas osaavat tehdä kaiken positiivista tietä: ottavat asiat sopivan kepeästi, näkevät kaikissa asioissa piilevän huumorin ja näyttävät ilahtuvan muiden ihmisten hyväntuulisuudesta. Opel-organisaatiossa tällainen positiivari oli Torkkolan Jussi.
Jussia naurattivat lehden lukijakilpailut ja kevennykset, joita rustasimme AD:n kanssa. Ja kyllä me kaikkea keksimmekin: anagrammeja, piilosanoja, Väritä pisteet, Yhdistä viivat, Etsi viisi virhettä, Kuka on kuvassa, "Sisko tahtoisin jäädä... miten laulunsanat jatkuvat". Kun palkinto oli pöytäfutis, kysyimme, Kuka seuraavista on jalkapalloilija. Kun netti tuli, vastaukset piti hakea Opelin tai GM:n kotisivuilta.
Parina viimeisenä vuonna Opel innostui sponssaamaan urheilijoita. Ja minä juoksin kuvaajan kanssa Jere Hårdin, Aki Parviaisen ja Hanna-Maria Seppälän perässä kyselemässä, miltä se nyt tuntuu ajaa Opelilla. Keihäänheittäjä Parviainen avautui sponsorille vähän jopa perheestään ja lapsistaan. Nyt tiedän sekin, että hänen vanhempi poikansa halusi isona poliisiksi ja silloin 4-vuotias nuorempi poika dinosaurukseksi.
Lehden teko lopetettiin töksähtäen syksyllä 2003, ilmoittamatta kenellekään mitään. Autoliikkeiden myyjät ja asentajat olivat jo oppineet odottamaan neljä kertaa vuodessa ilmestyvää lehteä, jossa esiintyi tuttuja; josta voi voittaa palkintoja ja jonka takakannessa on aina liikkeiden rankinglista sen mukaan, millaista palautetta ne olivat saaneet asiakastyytyväisyyskyselyssä. Dealerlehti myös symbolisoi päämiehen kiinnostusta ja arvostusta jälleenmyyjiään kohtaan. Yhtenä sen tehtävänä oli puhaltaa porukkaan yhteishenkeä. Oman jännityksensä toi arvailu siitä, milloin toimittaja tulee meidän liikkeeseemme.
Sitten vain rahat ja kiinnostus yhtäkkiä loppuivat, ja Opel Difference News katosi kuin tuhka tuuleen aivan kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Huonosti on mennyt itse automerkilläkin, joten GM:llä on nähtävästi tehty muitakin vääriä valintoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti